Kunnille

Vuokramalli oman investoinnin vaihtoehtona

Kunnilla on lähitulevaisuudessa edessään merkittäviä investointipaineita sekä perusparannus- että uudisrakentamisessa. Kaikkia investointeja ei ole mahdollista toteuttaa kunnan omin resurssein, ja tämän vuoksi muun muassa kiinteistön pitkäaikainen vuokraus on yleistyvä toteutusmalli uudishankkeissa.

Sen sijaan, että kunta hankkii itse hankkeen toteuttamiseen ja rahoittamiseen liittyvät resurssit, vuokramallissa täysin valmis kiinteistö vuokrataan kunnalle ennalta sovittuun hintaan pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Sopimukseen on mahdollista sisällyttää myös erilaisia kiinteistön ylläpitoon liittyviä palveluja. Ratkaisu on kunnalle sekä joustava että helposti ennakoitava vaihtoehto oman investoinnin tilalle.

Kuntapäättäjä

Onko kunnassanne tarvetta uudelle päiväkodille tai hoivakodille, tai esimerkiksi uusille koulutiloille? Ole rohkeasti yhteydessä, niin kerromme lisää kiinteistön pitkäaikaisen vuokrauksen eduista ja tarjoamistamme palveluista.